Metallikausi-näyttelyn avajaisviikonloppuna Tullisalissa järjestettävä keikkailta ei ole vain näyttelyn oheisohjelmaa. Se on eräänlainen historiallinen asetelma. Lavalle nousevat Faff-Bey, Maple Cross, Wengele, A.R.G. ja National Napalm Syndicate, joista jokainen liittyy tavalla tai toisella suomalaisen raskaan musiikin vaiheeseen, jossa ilmaisu alkoi liikkua kohti nopeampaa, synkempää ja rajumpaa metallia.
Yhtyeiden valinta ei ole sattumaa. Ne kuuluvat siihen aikakauteen, jolloin suomalainen metalli ei ollut vielä vakiintunut kansainvälisesti tunnistettavaksi ilmiöksi, eikä äärimetallin tyylilajeille ollut olemassa selkeitä paikallisia malleja. Thrash metal, hardcore punk, speed metal ja varhainen death metal sekoittuivat eri tavoin. Suomessa näitä vaikutteita ei vain jäljitelty, vaan niitä sovitettiin ensimmäisinä vuosina uusiin suuntiin.
Vaikka kansainvälinen tunnettuus oli aluksi pientä ja hajanaista, demoäänitteet levisivät jo 1980-luvun lopulla kirjeiden, kasettivaihdon ja pienlehtien kautta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esimerkiksi National Napalm Syndicaten saama demoarvio brittiläisessä Kerrangissa oli pienelle pohjoissuomalaiselle yhtyeelle merkittävä huomionosoitus, mutta vielä tärkeämpää oli se, että tällaiset merkit kertoivat verkoston olevan jo olemassa.
Pohjois-Pohjanmaan merkitys tässä kehityksessä ei perustu siihen, että alue olisi yksin synnyttänyt suomalaisen metallin. Suomalainen metallikulttuuri ei ole koskaan ollut yhden keskuksen tuote. Sen omaleimaisuus on syntynyt monista paikallisista skeneistä, niiden eroista ja niiden omista painotuksista. Metallikausi palaa suomalaisen metallin varhaisiin vaiheisiin ja tarkastelee, millaisen jäljen pohjoinen siihen jätti.
Omilla ehdoilla
Faff-Beyn musiikissa kuuluu selvästi thrashin ja hardcoren yhteinen maaperä. Yhtyettä on usein luonnehdittu yhdeksi suomalaisen äärimetallin varhaisimmista nimistä, eikä määritelmä ole täysin tuulesta temmattu. Sen musiikissa raskaus ei ollut vielä tyylipuhdas lajimerkki, vaan pikemminkin tapa rikkoa totuttuja rajoja. Raskas musiikki saattoi olla epämukavaa, rumaa ja torjuvaa. Se ei pyrkinyt miellyttämään kaikkia, eikä sen tarvinnutkaan.
Tämä on keskeistä pohjoisen metallin ymmärtämisessä. Kyse ei ollut vain nopeammista riffeistä tai matalammasta virityksestä, vaan siitä, millaisia arvoja musiikissa puolustettiin. Viihdyttävyys ei ollut ainoa tavoite. Yhtä oleellista oli tuoda esille taiteellista vastarintaa ja tunnetta siitä, että musiikki rakentui valtavirran ulkopuolella. Samanlaisia kehityskulkuja näkyi myös pienemmissä metallipiireissä Norjassa ja Ruotsissa, joihin pohjoissuomalaisilla tekijöillä oli yhteyksiä.
Samalla on muistettava, että mikään tyylilaji ei pysy tuoreena itsestään. Muutamassa vuodessa thrashille kävi osin samoin kuin speed metalille sitä ennen. Se alkoi saada kritiikkiä kaavamaisuudesta, toisteisuudesta ja yllätyksettömyydestä. Esimerkiksi Mika Luttinen arvioi suomalaista thrash-skeneä varsin kriittisesti jo 1980-luvun ja 1990-luvun taitteessa Oulussa Radio Megan kautta lähetetyssä Death Special -ohjelmassa. Tämä kertoo siitä, että skene ei ollut vain romantisointiin taipuvainen yhteisö, vaan sisäisesti ankara ja jatkuvasti itseään arvioiva ympäristö.
Osaksi kulttuurihistoriaa
Tullisalin keikkailta tuo esiin juuri tämän vaiheen ennen genren vakiintumista, mutta myös niihin aikoihin, jolloin thrash ja varhainen äärimetalli olivat jo alkaneet saada Suomessa omia paikallisia muotojaan ja jolloin useampi pohjoissuomalainen yhtye kuului suomalaisen thrashin ja metallin varhaisiin levyttäjiin aikana, jolloin levyn julkaiseminen oli pienelle metalliyhtyeelle huomattava saavutus.
Se palauttaa yhteen yhtyeitä, jotka esiintyivät aikanaan samoilla lavoilla Oulussa ja muualla Suomessa. Se, mikä saattoi 1980-luvun lopulla tai 1990-luvun alussa olla tavallinen keikkailta, näyttäytyy nyt historiallisena kokonaisuutena osana suomalaisen musiikin kulttuurihistoriaa.
Keikka elävöittää Metallikausi-näyttelyä konkreettisella tavalla. Samat yhtyeet ja samat ilmiöt ovat mukana näyttelyn sisällöissä, mutta lavalla ne eivät ole vain valokuvia, demoja, haastattelukatkelmia tai muistojen varaan rakentuvaa historiaa. Musiikki palaa hetkeksi siihen muotoon, jossa se alun perin vaikuttikin.
Tullisalin ilta ei siis ole vain paluu menneeseen. Se on yritys kuulla, miltä suomalaisen äärimetallin varhaisvaiheet kuulostavat nyt, kun niiden ympärille on ehtinyt rakentua historiaa, muistoja ja merkityksiä. Samalla se muistuttaa, että metallikulttuuri ei synny vain levyistä ja nimistä. Se syntyy paikoista, yhteyksistä, keikoista, epäonnistumisista, vastustuksesta ja siitä, että joku päättää tehdä jotain, mikä ei vielä näytä kuuluvan mihinkään valmiiseen muottiin.
Teksti: Tuomas Niemelä
Metallikausi-näyttely on esillä museo- ja tiedekeskus Tiimassa 9.10.2026–28.10.2028. Tutustu näyttelyyn.
Metallikausi live -keikkalipun hinta on 29 euroa, ja siihen sisältyy pääsy sekä keikkailtaan että Metallikausi-näyttelyyn. Siirry lippukaupoille.